tiistai 11. joulukuuta 2012

Kasvisruokaa, nams!



Yksi helpoin tapa pienentää omaa hiilijalanjälkeään on se, että edes kerran tai pari viikossa söisi vain kasviksista tehtyä ruokaa. Ja mikä parasta, jos innostuu kasvisruokien monipuolisuudesta niin voi jättää lihan kokonaan pois ruokavaliostaan!

Asun yksin ja lihapaketit ovat useimmiten valtavan kokoisia (pakasteeseen voi toki laittaa, mutta helpompaa on olla ostamatta jollei tiedä, että saa vieraita) ja sen vuoksi ostan lihaa vain noin kerran tai pari kuussa. Olen ostanut kaksi kasvisruokakirjaa ja jollei niistä löydy mieluista reseptiä niin internet on reseptejä pullollaan.
Itse olen viimeaikoina tehnyt esimerkiksi soijamakaronilaatikkoa, erilaisia salaatteja joihin olen laittanut lisäksi mm. cashewpähkinöitä, kasvisborssia ja kasvisminestronea. Ajattelin, että voisin tänne blogin puolellekin kirjoitella niitä parhaimpia reseptejä. :)

Sarjakuva täältä: http://mummo.sarjakuvablogit.com/2009/11/