keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Eurovaaleista (lievää hajoilua)

Eurovaalien ennakkoäänestys on kuukauden päästä jo täydessä vauhdissa. Ennakkoäänestyshän alkaa siis 14.5. ja päättyy 20.5. ja varsinainen vaalipäivä on 25.5. Minun on äänestettävä ennakkoäänestyksessä, koska olen sunnuntaina 25.5. vaalilautakunnassa. 

Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, siitä asti kun olen ollut täysi-ikäinen. Olen kotona oppinut, että vaikuttaa kannattaa silloin kun voi. Ja vaaleissahan sillä yhdelläkin äänellä on merkitystä pienelle puolueelle.

Vaalit ovat tarkoittaneet minulle jotain tärkeämpää ja osallistavampaa syksystä 2012 asti. Puolueeseen kuuluvalle ja aktiiville vaalit eivät kestä vain paria viikkoa, vaan jopa puoli vuotta. 
Tästä pitkästä vaalien kanssa puuhastelusta johtuen minulla ehti tulla jo pieni vaaliväsymys, ahdistusta ja epätoivo. Yritin pari viikkoa sitten päästä vielä kolmannen ehdokkaan tukiryhmään, koska kahden aiemman tukiryhmät ja kampanjat ovat osoittautuneet huonosti toimiviksi tai muuten vain sellaisiksi, jotka eivät miellytä minua. Eilen aamulla päätin, että jos kampanjasta ei kuulu mitään kello 12 mennessä, niin en äänestä ketään (vaikka ajatus kauhistutti). 

Onneksi kuitenkin kävi niin, että minut hyväksyttiin Facebookissa kampanjan tukiryhmään vähän 11 jälkeen. Oli aika hilkulla, että minun ääneni olisi jäänyt käyttämättä. Kaiken muun hyvän lisäksi, tukiryhmä osoittautui muita toimivammaksi ja aktiivisemmaksi. Taisin löytää Sen Oikean Ehdokkaan. 

Hyvällä mielellä kohti eurovaaleja kuljeskellen,

Elina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti