tiistai 1. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu



Tänään se mahtavan monella lihansyöjällä alkoi - lihaton lokakuu. Onnea matkaan kaikille, jotka haasteen ovat ottaneet vastaan! Itse vietin lihatonta tammikuuta vuoden alussa ja sille "tielle" jäin eli aloin virallisesti kasvissyöjäksi. 
Minulla lihaton tammikuu meni helposti, koska olin vähentänyt lihan käyttöä ruoanlaitossa jo aiemmin. Aiemmin söin lihaa noin kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Eli:
  • Lihattomaan Lokakuuhun voi osallistua parhaaksi katsomallaan tavalla. Jo yksi lihaton päivä viikossa lokakuun aikana on hyvä alku. Sitkeimmät sissit sinnittelevät koko kuukauden lihattomalla dietillä.
  • Docventures palkitsee lokakuun lopussa puhtaimmat suoritukset, parhaat tarinat ja valokuvat sekä aktiivisimmat lihasta kieltäytyneet yhteisön jäsenet mm. kotimaisilla kasviksilla ja Docventuresin t-paidoin.
  • Mukaan keskusteluun pääsee Facebookissa ja Twitterissä sekä Instagramissa tunnisteella: #lihatonlokakuu
Jos tuntuu, että ei keksi mitä ruokaa tekisi niin kannattaa mennä kirjastoon ja lainata kasvisruoka-aiheisia kirjoja, selailla internetiä, blogeja ja täältä Meatless Monday sivulta: http://www.meatlessmonday.com/ löytyy kivoja reseptejä, jos osaa englantia hyvin. :) 


2 kommenttia:

  1. Kiitos tsempeistä! :)

    Mie haluaisin uskoa, että tää on meidän perheessä helppo nakki - lihaa meillä syödään normaalistikin varmaan suht saman verran, kuin mitä siekin ennen. Jos tämä johonkin kaatuu, niin siihen, ettei jonainen kiireisenä päivänä vain ole aikaa miettiä ruokahommia vaan sitä vain laittaa tai lämmittää jotain. Varauduin tähän ostamalla pinaattilettuja, lihatonta purkkihernekeittoa ja pinaattikeittoa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh. :D Miullakin tulee välillä päiviä, että ei meinaa keksiä mitään/ei ehdi ja silloin harmikseni huomaan, että ruokavaihtoehdot valmisruokien suhteen on aika vähäiset kasvissyöjän kannalta! Tosin nyt on tullut joitain uusia pakasteruokia, mutta en oo niitä ehtiny vielä koittamaan. :)

      Poista